Leikki-ikäisen lapsen ruokailu ja ruokavalio

Pienen lapsen ruokavalio monipuolistuu kokoajan. Alkuksi kiinteitä ruokia aloitellaan maistelemalla kasviksia ja marjoja, pikkuhiljaa ruokavalioon lisätään liha ja kala. 8 kuukauden ikäiselle lapselle aloitetaan vaiheittain karkeamman ruoan antaminen, jotta lapsi saa hyödyntää kehitykseensä kuuluvaa tarvetta pureskella. Näin lapsi tottuu vähitellen normaalin ruoan suutuntumaan. Pureskelun harjoittelu onkin tärkeä osa ruokailun opettelussa. 1-2 vuoden iässä lapsi osaa jo hallita suunsa toimintoja hyvin, samalla jokainen puraisu ja ruokaan tutustuminen kielen avulla kehittävät suun hienomotoriikkaa. Lusikan käytön harjoittelu on myös viimeistään tässä vaiheessa hyvä lisätä ruokailun yhteyteen. Anna lapselle aikaa ja muista kehua häntä itsenäisestä syömisestä. Rutiinit ruokailuhetkiin ovat myös tärkeä huomioida järjestäessä lapsen syömistä, ne luovat turvallisuutta ja helpottavat lapsen oppimista ruokailun yhteydessä.

Ruokaa kaikilla aisteilla

Lapselle on tärkeää, että hän saa osallistua perheen ruokailuun yhdessä muiden perheenjäsenten kanssa. Hän myös alkaa haluta yhä enemmän ruokaa, joka muistuttaa muun perheen ruokaa. Yhteisten ruokailujen aikana lapsi oppii hyviä käytöstapoja ja kokee kuuluvansa osaksi perhettä. Lapsi kiinnostuu pikkuhiljaa yhä laajemmasta ruoka-ainevalikoimasta, kun hänen oma tietoutensa niistä laajenee. Lapselle on tärkeää, että hän saa nauttia ruoasta kaikilla aisteilla. Anna lapsen haistella eri ruokia, hedelmiä, marjoja ja mausteita. Lisäksi lapsi reagoi ääniin, joita syntyy eri ruokia syötäessä, kuinka omena rapsahtaa kun sitä puraisee tai kuinka maissinaksu rutisee nyrkissä. Hän voi jopa matkia, jos joku muu perheenjäsen "ryystää" keittoruokaa vieressä. Muista aina, että lapsi elää kaikki aistit hyvin avoimena. Anna lapsen tutustua sormin uusiin ruokiin ensin, jottei hän hämmenny, kun suuhun tuleekin jotain odottamatonta. Muista kuitenkin antaa jokaisessa ruokailussa nautiskeltavaa lapsen kielelleen, koko suulleen, sormilleen, silmillee, korvilleen sekä nenälleen. Ihmettele yhdessä uusia ruokia hänen kanssaan ja luo oppimiselle iloinen hetki.

Ravinnon monipuolisuus

Leikki-ikäinen lapsi tarvitsee edelleen hyvin monipuolista ravintoa. Muista tarjota jokaisella ruoalla useaa kasvista, lihaa(tai kanaa/kalaa) sekä jälkiruokana esimerkiksi hedelmää tai marjoja. Tässä vaiheessa on hyvä opettaa lapselle jälkiruoan merkitys, jolloin hyvin syödyn aterian jälkeen voi saada hieman makeamman jälkkärin. Jälkiruoan ei kuitenkaan tarvitse, eikä pidä olla sokerinen, makea keksi tai muu herkku, vaan luonnon marjat ja hedelmät riittävät. Lapselle voi ja pitää myös muistaa kokoajan totuttaa uusia makuja osaksi hänen ruokavaliotaan.

Lapselle on hyvä opettaa jo pienestä pitäen selkeä ruokailurytmi(tässä hyvä muistaa lapsen yksilöllinen tarve). Päivä alkaa aamupalalla, jolloin puuro on oiva vaihtoehto. Puuro pitää lapsen pitkään kylläisenä ja verensokerin tasaisena, sekä lisäksi edistää ruoansulatusta. Tarvittaessa lapselle voi antaa välipalan aamupäivällä (kasviksia, marjoja, marjasoseita, hieman isommalle lapselle pala täysjyväleipää). Lounaalla lapselle voi antaa lautasmallin mukaisen ruoan(puolet kasvista, neljäsosa lihaa, kalaa tai kanaa ja yksi neljäsosa perunaa, täysjyvä riisiä tai -pastaa). Ruokajuomana vettä, maitojuomaa, rasvatonta maitoa tai piimää. Päivällä lapselle voi tarjota taas välipalan, mutta muista kiinnittää huomiota liialliseen sokerin saantiin(ei sokerimuroja yms.). Päivällinen syödään taas lounaan tapaan. Tarjoa illalla vielä lapselle iltapala, jolloin puuro on jälleen hyvä vaihtoehto. Lisäksi ennen nukkumaanmenoa voit vielä antaa hieman maitoa tai velliä, jos se on tuttua lapsen iltarutiineista (tästä irtaannutaan pikkuhiljaa). Lapsen ruokailuun voi sisällyttää rintamaidon niin pitkään, kuin äiti itse haluaa imettää.

Vanhemmat vaikuttavat lapsensa ruokavalioon, joten mukavia hetkiä ruokailuun ja tsemppiä niihin tilanteisiin, kun arki tuntuu kiireiseltä, eikä voimia tuntuisi riittävän uusien kokemusten mahdollistamiseen. Anna lapselle positiivinen ruokailu, äläkä murehdi turhia!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Käyhän tykkäämässä Facebookissa!